PARIKANNIEMEN LASTENKOTI

Parikanniemen lastenkoti on Parikanniemisäätiön ylläpitämä yksityinen lastenkoti. Lastenkotimme sijaitsee luonnonkauniissa ympäristössä Saimaan rannalla Mikkelin Ristiinassa. Tarjoamme laadukasta iän ja kehitystason mukaista huolenpitoa, kasvatusta ja hoivaa lastensuojelun sijaishuoltoa tarvitseville lapsille ja nuorille.

 

 

PARIKANNIEMEN BLOGI

VIIMEISIMMÄT JULKAISUT

  • Taiteilija Kaisa Vanhala kaivaa kauneudesta merkityksiä, toivoa ja totuutta. Uusi urapolku avautui hengellisen kriisin kautta. Teksti Krista

  • Eve Rämö Perhetyöntekijä ja nuorisotyönohjaaja Vihreä kuntapäättäjä, Vantaa, Armon Vihreät Ensiksi tunnilla opitaan ilmastonmuutoksen syistä

  • Seppo Häkkinen Mikkelin hiippakunnan piispa ”Herran on maa ja kaikki mitä siinä on, maanpiiri ja ne jotka siinä asuvat” (Ps. 24:1). Voiko si

f

PARIKANNIEMISÄÄTIÖ

Mikkelissä sijaitseva Parikanniemisäätiö on perustettu vuonna 1967 jatkamaan ns. uukuniemeläisen herätyksen perintöä ja toimintaa. Parikanniemisäätiön hengellisen työn tärkein tehtävä on evankeliumin ilosanoman kertominen Jeesuksesta Kristuksesta.

Toiminnan kulmakivet

  • Tapahtumat
  • Mediatyö
  • Kontti-lehti
  • Julkaisutoiminta
  • Diakoniatyö

Ota yhteyttä

Jäikö joku mietityttämään? Älä epäröi, vaan ota yhteyttä!